VARTIJAT
Vartijan työ on yksi niistä lukuisista ammateista, joita emme huomaa silloin, kun työ on tehty hyvin, vaan vasta silloin, kun kaikki ei onnistukaan. Tämän tarinan kolmikolla ei oikein mikään meinaa mennä putkeen – ei siviilissä, eikä ammatillisesti. Näistä aineksista lähtee rakentumaan hulvaton komedia arjen sankareina ja antisankareina porskuttavista vartijoista. Elokuvaan on koottu tosielämän inspiroimia hauskoja ja nolojakin kommelluksia, sekä vaarallisia tilanteita vuosien varrelta.
TULOSSA TUOTANTOON
HAUDATTU
Tositapahtumien innoittama tarina.
Vuonna 1923 isä pitää tytärtään lukittuna vanhaan kellariin, kunnes eräänä syyskuisena iltana kaappikello pysähtyy kello 9:n kohdalle, isä menehtyy ja tytär jää kuolemaan vangittuna yksinään kellariin.
Vuosia myöhemmin samalle paikalle rakennetaan huvila, jonka kolmekymppinen Toni perii sukunsa viimeisenä elossa olevana. Toni lähtee huvilalle ystäviensä kanssa viettämään railakasta lomaa. Pian he huomaavat, että jokin paha henki piinaa heitä. Ensin he kääntyvät meedion puoleen, joka taas ohjaa heidät koputtelemaan kirkon ovia. Ystävyksillä alkaa kamppailu pahan voimia vastaan.
TULOSSA TUOTANTOON